Viking Lotto on Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteinen lottopeli, jota on pelattu jo vuodesta 1993 lähtien. Suomen lisäksi sitä pelataan Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Islannissa, Belgiassa ja Sloveniassa. Koska mukana on näinkin monta eri maata, ovat päävoitotkin sen mukaisia. Tästä syystä Viking Lotosta voi voittaa itselleen vieläkin suurempia voittoja kuin perinteisestä Suomen Lotosta. Pelin päävoitto voi kohota jopa 25 miljoonaan euroon saakka.
Viking Lotto on useamman eri maan yhteinen lottopeli, jonka päävoitto voi olla jopa 25 miljoonaa euroa. Tässä pelissä kupongille valitaan kuusi päänumeroa ja yksi Vikingnumero. Päävoiton voi siis saada itselleen arvaamalla kaikki kuusi numeroa oikein sekä yhden Vikingnumeron. Peli vetää suomalaisia puoleensa siksi, että hyvin pienellä panoksella on mahdollisuus voittaa elämää mullistava voittopotti itselleen.
Viking Lotto on hyvin yksinkertainen peli. Sitä voi pelata joko peruspelinä tai järjestelmäpelinä. Pelaajien tulee valita kullekin pelaamalleen peliriville kuusi numeroa lukujen 1-48 väliltä sekä yksi Vikingnumero lukujen 1-5 väliltä. Arvaamalla mahdollisimman monta numeroa oikein, voi voittaa. Mitä useamman rivin täyttää, sitä paremmat voittomahdollisuudetkin luonnollisesti saa.
Lisäksi peliin voi ostaa Viking Plus -numeron, jolla oman voiton voi plussata. Jos haluat ostaa tämän ominaisuuden, valitse kupongillesi plusnumero väliltä 1-30.
Voit pelata Vikinglottoa seuraavalla tavalla:
Osta kuponki joko Veikkauksen nettisivuilta, Veikkauksen sovelluksesta tai fyysisestä myyntipisteestä ennen kuin peliaika päättyy.
Valitse kupongille kuusi päänumeroa väliltä 1-48 ja yksi Vikingnumero väliltä 1-5.
Valitse, haluatko ostaa Plusnumeron. Jos haluat, valitse Plusnumero väliltä 1-30.
Maksa pelikuponki ja jää odottamaan tuloksia.
Yksi rivi maksaa 1 euron. Jos haluat plussata rivin, se maksaa 0,50 euroa. Plussattu rivi maksaa siis 1,50 euroa.
Viking Lotto tulokset julkaistaan kerran viikossa ja arvonta suoritetaan joka keskiviikko kello 21:00 Suomen aikaa. Peliaika päättyy keskiviikkona jo kello 19:00, ja seuraavalle kierrokselle voi osallistua vasta keskiviikkona kello 22:30 jälkeen, kun seuraava pelikierros alkaa. Vikinglotto tulokset arvotaan Norjassa, mutta Plusnumero Suomessa.
Oletko pelannut Viking Lottoa ja odotat malttamattomana tulosten julkaisua? Onneksi et joudu odottamaan niitä kauaa, sillä viralliset Vikingloton tulokset julkaistaan heti arvonnan päätyttyä useammalla eri kanavalla. Jos siis olet täyttänyt Viking Loton ja mietit, moneltako Viking Lotto tulokset ovat tänään nähtävissä, vastaus on kello 21:00 jälkeen.
Vikinglotto arvonta suoritetaan joka keskiviikko Norjan Oslossa. Numerot arvotaan tarkasti valvotulla arvontakoneella, joka hyödyntää satunnaislukugeneraattoria. Kone arpoo 48 numeron joukosta kuusi päänumeroa sekä viiden numeron joukosta yhden Vikingnumeron. Arvonnan jälkeen tulokset julkistetaan eri kanavia pitkin, ja Suomessa Vikinglotosta vastaa Veikkaus.
Vikingloton Plusnumero arvotaan Helsingissä, sillä kyseinen pelitapa on käytössä vain Suomessa. Muut maat näkevät tämän arvonnan satelliitin välityksellä.
Viralliset Viking Lotto tulokset ovat tarkistettavissa useampaa eri kanavaa pitkin. Voit tarkistaa ne esimerkiksi:
Veikkauksen nettisivuilta.
Veikkauksen sovelluksesta.
Teksti tv:stä sivulta 472.
Veikkauksen fyysisestä myyntipisteestä.
Monilta nettisivustoilta, joille tulokset päivittyvät automaattisesti.
Kaikkein tärkeintä Viking Lotossa on valita oikeat numerot pelikupongille, sillä tässä pelissä numerot ratkaisevat kaiken. Mitkä numerot sitten omalle kupongille kannattaa valita vai onko parempi antaa koneen arpoa satunnaiset numerot? Tähän ei valitettavasti ole olemassa oikeaa vastausta, sillä jokainen Vikingloton kierros on itsenäinen peli, eikä aiempien kierrosten numeroilla ole vaikutusta tuleviin pelikierroksiin. Numeroita ei myöskään pysty ennustamaan etukäteen, joten päätös siitä, miten luvut valitset omalle pelikupongillesi, on täysin sinun omasi.
Monet pelaajat suosivat kupongilla omia onnennumeroita tai muita itselle merkityksellisiä numeroita, kuten syntymäpäivä, vuosipäivä tai muu itselle tärkeä päivämäärä. Näiden numeroiden käyttäminen voi tuntua itselle merkitykselliseltä ja olla hauskempaa kuin satunnaisten numeroiden valitseminen kupongille.
Suomen lisäksi peliä pelataan monessa muussakin maassa, kuten Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Norjassa sekä viidessä muussa maassa. Ei siis ole mikään itsestäänselvyys, että Suomeen on tullut myös suuria voittoja. Tässä on muutamia kaikkein suurimpia Viking Lotto voittoja, joita Suomeen ollaan saatu:
15,9 miljoonaa euroa Helsinkiin vuonna 2023
9,5 miljoonaa euroa Lahteen vuonna 2021
7,8 miljoonaa euroa Helsinkiin vuonna 2022
7,5 miljoonaa euroa Suomussalmelle vuonna 2014
6,5 miljoonaa euroa Ouluun vuonna 2023
4,6 miljoonaa euroa Lahteen vuonna 2010
4,5 miljoonaa euroa Lappeenrantaan vuonna 2018
4,1 miljoonaa euroa Espooseen vuonna 2012
3,3 miljoonaa euroa Helsinkiin vuonna 2015
3 miljoonaa euroa porukkavoitto ympäri Suomea vuonna 2022
Suurimmat jättipotit ikinä ovat osuneet puolestaan Norjaan ja Tanskaan. Esimerkiksi Norjaan osui vuonna 2017 kaikkien aikojen suurin Vikingloton päävoitto, joka oli 35 miljoonaa euroa.
Vikinglotosta löytyy yhteensä yhdeksän eri voittoluokkaa. Ensimmäinen voittoluokka on pelin päävoitto eli kuusi oikein + Vikingnumero. Ensimmäinen ja toinen voittoluokka ovat kaikkien Vikinglottoon osallistuvien maiden yhteisiä, mutta muut voittoluokat vaihtelevat maakohtaisesti. Jos siis pelaat Vikinglottoa jossakin muualla kuin Suomessa, sinun kannattaa tarkistaa sen maan voittoluokat ja voitonjako erikseen.
Vikingloton voittoluokat ja voitonjako on seuraavanlainen:
voittoluokka: 6 + 1 oikein, päävoitto
voittoluokka: 6 + 0 oikein, noin 200 000 €
voittoluokka: 5 + 1 oikein, noin 15 000 €
voittoluokka: 5 + 0 oikein, noin 1 000 €
voittoluokka: 4 + 1 oikein, noin 52 €
voittoluokka: 4 + 0 oikein, noin 26 €
voittoluokka: 3 + 1 oikein, noin 10 €
voittoluokka: 3 + 0 oikein, noin 5 €
voittoluokka: Plus oikein, 5 €
Vikinglotto tulokset arvotaan joka keskiviikko kello 21:00 Norjassa. Arvonta lähetetään kaikkiin muihin maihin satelliitin välityksellä, ja viralliset tulokset julkistetaan sen jälkeen eri kanavilla. Suomessa Vikingloton tulokset julkaisee Veikkaus. Pelaaminen tapahtuu siis Suomessa Veikkauksen kautta, eikä arvontaan voi Suomesta käsin osallistua minkään muun yrityksen kautta.
Jos onni osui kohdalle, voidaan pienemmät voitot nostaa arvonnan jälkeen. Kahden ensimmäisen voittoluokan voittoja voi joutua odottamaan hieman pidempään, sillä voitto osuus on yleensä useamman miljoonan euron suuruinen. Aikaisintaan näiden kahden suurimman voittoluokan voittoja pystyy lunastamaan kolmen viikon kuluttua arvonnasta. Voitot tulee lunastaa kuitenkin vuoden sisällä Veikkaukselta. Mikäli voitot jää lunastamatta, ne voidaan mitätöidä.
Parasta Veikkauksen peleihin osallistumisessa on se, että kaikkien mahdollisten pelien voitot tulevat samalle Veikkaustilille. Oli pelinä sitten lottopelien lisäksi kasino ja pokeri tai arvat ja ebingo, on kaikki voitot mahdollista kotiuttaa samaan kertaan omalta Veikkaustililtä omalle pankkitilille.
Vikinglotto arvotaan kerran viikossa. Tulokset julkaistaan joka keskiviikko kello 21:00 suoritettavan arvonnan jälkeen.
Pienemmät Vikinglotto voitot maksetaan arvonnan jälkeen tai heti kun pelaaja ne haluaa siirtää omalta Veikkaustililtä omalle pankkitilille. Suurempia voittoja aletaan maksamaan vasta noin kolmen viikon kuluttua arvonnasta.
Yksi rivi Vikinglottoa maksaa 1 €, ja plussattu rivi on 1,50 €. Voit pelata myös lisäpelejä, kuten Lomatonni ja Jokeri, mutta ne tuovat kupongille hintaa lisää.