Keno Veikkaus

Kenon pelaaminen Veikkauksen palveluissa on tuttua suomalaisille

taustakuva
veikkaus keno

Keno Veikkaus on yksi Suomen pelatuimpia rahapelejä, mikä johtuu pitkälti siitä, että arvontoja on useita saman päivän aikana. Jos esimerkiksi lottoarvontaan on vielä aikaa, pelaaja voi aina käydä pelaamassa kenoa. Lisäksi kenon rivihinta on edullinen ja esimerkiksi kimppojen kautta voi saada enemmän rivejä samaan hintaan. Mikäli olet uusi pelaaja kenon parissa, tutustu tähän artikkeliin ja kerromme pelistä lisää sinulle.

Miten Keno Veikkaus toimii?

Kenon pelaaminen on lopulta hyvin samanlaista kuin loton. Päällimmäinen ero on kuitenkin siinä, että kenossa pelaaja voi itse valita sen, kuinka monta numeroa hän valitsee tilille. Kenossa on nimittäin eri kenotasoja, joista pelaajat voivat tarkistaa esimerkiksi voittokertoimet kätevästi.

Jotta kenokierrokselle voi osallistua, pelaaja tulee maksaa rivit ennen arvonnan alkua. Veikkaus järjestää kenossa kolme arvontaa päivittäin, joten pelaamaan on suhteellisen helppo päästä. Mikäli et jostain syystä ehtinyt tekemään rivejä päiväkenoon, voit aina yrittää uudelleen illemmalla.

Arvonnassa arvotaan kaikki kierroksen oikeat numerot, joista pelaaja voi sitten tarkistaa, kuinka moni numeroista osui omalle riville. Riippuen aina siitä, minkä kenotason on valinnut, voittoja varten tarvitsee eri määrän oikeita numeroita. Voitonjako aloitetaan heti arvonnan jälkeen, joten jos olet pelannut netin kautta, voitot maksetaan välittömästi pelitilille.

keno arvonta

Keno säännöt

Kenossa käytetään yhteensä 40 numeroa, joita käytetään sekä rivien tekemiseen että arvonnassa. Pelaaja voi valita kullekin riville 2–10 numeroa, joiden mukaan voitot sitten jaetaan. Riville määritellään myös panos, jolloin pelaaja voi itsekin tarkistaa, minkälaisia voittoja saattaisi olla luvassa. Säännöissä tärkeintä on aina katsoa se, mihin asti peliaikaa on, sillä rivejä ei voi maksaa peliajan sulkeutumisen jälkeen.

Jokainen kenotaso jakaantuu siten, että pelaajan tulee saada tietty määrä numeroita oikein, jotta pelaaja pääsee voitoille. Voitonjako perustuu siihen, että pelaajan panos ja kenotason voittokerroin kerrotaan keskenään. Veikkauksen kenossa käytetään myös kunkkukertoimia, jonka osuessa kohdilleen pelaajan voitot tuplataan.

Kenossa on kuitenkin asetettu maksimivoitto, joka on 2,5 miljoonaa euroa. Pelaaja ei siis pysty tekemään sellaista kuponkia, joka maksaisi suuremmat voitot. Tämä on hyvä ottaa huomioon, sillä liian suuri voittoisen kupongin tekeminen on muutoinkin turhaa.

Keno arvonta

Keno arvonta suoritetaan Suomessa kolme kertaa päivässä. Osa arvonnoista on nähtävissä television kautta, mutta niitä voi seurata myös Veikkauksen internetsivuilta. Arvonta ei kestä kovinkaan kauaa, sillä oikeiden numeroiden arpomiseen menee muutamia minuutteja. Kun arvonta on suoritettu, voitonjako alkaa saman tien ja pelaajat saavat voittorahansa käyttöönsä heti.

Keno Veikkaus – suomalaiset pelaajat

Suomalaiset pelaajat ovat pelanneet Kenoa jo pitkään, sillä alkujaan siitä tehtiin kolikkoautomaatti, joka oli tuttu näky suomalaisilla huoltoasemilla. Peli oli pohjimmiltaan korttipeli, jossa pelaajan tuli valita 52 kortin joukosta haluamansa onnenkortit. Aivan kuten nykyäänkin, Kenosta voitti rahaa sitä enemmän, mitä useampi kortti pelaajalla osui.

Kenoa pelattiin kolikkoautomaattien muodossa aina 2000-luvulle saakka, minkä jälkeen moni asia muuttuikin merkittävällä tavalla. Veikkaus nimittäin lanseerasi Kenon täysin uudestaan, ja siitä kehittyikin erittäin suosittu rahapeli suomalaisten pelaajien parissa. Varsinkin aiempaa suuremmat voitot tekivät pelistä mielenkiintoisen ja takasi sen menestyksen.

Tätä nykyään peli kuuluukin suosituimpiin rahapeleihin Suomessa ja tilanne jatkuu varmasti samanlaisena vielä hyvin pitkään. Koska pelistä järjestetään niin monta arvontaa joka päivä, on vaikea nähdä, miksi Keno ei olisi suosittu peli myös tulevaisuudessa.

Blogi

Viimeisimmät artikkelit

keno säännöt

Keno säännöt haltuun hetkessä

Keno säännöt muistuttuvat paljon lottoa, joka on varmasti tuttu peli suurimmalla osalle pelaajista. Kyseessä on kuitenkin erilainen onnenpeli, joka eroaa muutamilta perussäännöiltään lotosta. Vaikka kenosta

Lue Lisää »
keno tulokset eilen

Keno tulokset eilen

Kenon tarkistaminen aina yhtä jännittävää ja varsinkin silloin, kun pääsee seuraamaan suoraa lähetystä arvonnasta. Valitettavasti aina ei kuitenkaan ole aikaa seurata arvontaa livenä, jolloin tulokset

Lue Lisää »

Keno Veikkaus – mobiilipelaaminen

Jos haluat tehdä rivin kenoa mobiililaitteen avulla, se onnistuu helposti Veikkauksen palveluissa. Ensinnäkin se on julkaissut erittäin laadukkaan mobiilisovelluksen, jonka kautta kasinon palveluita on kaikista helpointa käyttää. Sovelluksen lataaminen onnistuu Google Playn ja iOS Storen omista kaupoista, joten pelaajille on tarjolla luotettava lähde sovellusten lataamiseen.

Toki jokainen pelaaja voi jättää sovelluksen lataamatta ja pelata Kenoa suoraan verkkoselaimen kautta. Tämä on monella tapaa kätevää, sillä pelaaminen on mahdollista ilman, että ylimääräistä sovellusta tarvitsee asentaa. Lisäksi Veikkauksessa on se hyvä puoli, että kaikki tulokset on nähtävissä myös television kautta esimerkiksi tekstikanavilta.

Veikkaus Keno – palautusprosentti

Veikkauksen järjestämän Kenon yksi huonoimpia puolia on siinä, että sen palautusprosentti on surkea verrattuna moniin muihin rahapeleihin. Pelin RTP:ksi on ilmoitettu noin 55 prosenttia, joka ei kestä kovinkaan hyvin vertailua esimerkiksi nykyaikaisten slottien kanssa. Nykyään monissa kasinopeleissä on nimittäin reilusti yli 90 prosentin palautuksia, joten Kenon vastaava jättää paljon toivomisen varaa.

Toisaalta pelin puolustukseksi on sanottava se, että siitä voi voittaa parhaimmillaan todella suuria potteja. Näin pienempää palautusprosenttia voi tietyllä tavalla perustella, koska voitot nousevat jopa miljooniin euroihin. Kun vielä ottaa huomioon sen, että arvontoja järjestetään useita joka päivä, rahaa on ainakin jaossa paljon.

Suomalaiset pelaajat voivat etsiä ulkomaalaisilta nettikasinoilta muita kenopelejä, mikäli Veikkauksen oma versio ei jostain syystä maistu. Siltä osin pelaajilla on hyvä tilanne, että vaihtoehtoja pelaamisen on enemmän kuin koskaan aiemmin.

Erilaiset kenopelit

Suomalaisille tutuin kenopeli on tietysti Veikkauksen oma keno, mutta samanlaisia pelejä on löydettävissä myös monien pelivalmistajien tekeminä. Esimerkiksi monet bingopelit ovat lopulta hyvin lähellä kenoa, joten se on yksi mahdollisuus silloin, jos haluaa vaihdella pelejä. Esimerkiksi livekasinoilta löytyvä Mega Ball saattaa olla peli, jota voi vilpittömästi suositella kaikille kenon pelaajille.

Myös pelitalo nimeltä Ezugi on valmistanut livekasinoille kenopelin nimeltä Keno, joka kannattaa ehdottomasti tutkia, mikäli juuri kenopelit kiinnostavat. Näin pääset pelaamaan kenoa yhdessä muiden pelaajien kanssa juuri silloin, kun vain niin haluat. Livekasinon lähetykset ovat aina auki, joten pelaamaan pääsee vaikka keskellä yötä.

Yhteenveto

Keno on loton kaltainen onnenpeli, jonka pelaamisen aloittaminen on erittäin helppoa. Sen säännöt oppii alle minuutissa, joten peli on helppo ottaa haltuun. Hyvää Kenossa on myös se, että arvontoja järjestetään useita kertoja päivässä, jolloin pelattavaa riittää melkoisesti. Monet pelaavatkin peliä juuri siitä syystä, että se on helposti saavutettavissa ja voitot saattavat olla todella suuria.

Keno on erinomainen vaihtoehto esimerkiksi lotolle ja muille onnenpeleille. Kaikissa näissä on yhteistä se, että pelaajat ovat tasa-arvoisia ja pelaaminen on helppoa. Myös voitot ovat erittäin suuria, mikä tekee niistä houkuttelevia vaihtoehtoja. Jos olet etsimässä suuria voittoja ja et halua opiskella monimutkaisia strategioita, Veikkaus Keno on hyvä vaihtoehto.

Usein kysytyt kysymykset

Helpointa pelaaminen on verkossa, jolloin voit pelata suoraan esimerkiksi mobiililaitteilla tai tietokoneilla.

Suurimmat voitot liikkuvat yleensä sadoissa tuhansissa euroissa. Veikkaus on määrittänyt maksimivoiton määräksi 2,5 miljoonaa euroa.

Veikkaus järjestää Kenon arvonnan jopa kolme kertaa päivässä, joten pelattavaa on jokaiselle viikonpäivälle.

Älypuhelin soveltuu erinomaisesti Kenon pelaamiseen, sillä Veikkaus toimii sekä oman sovelluksen että verkkoselaimen kautta.