Keno voittoluokat kertovat pelaajille sen, minkälaisia kertoimia kussakin voittoluokassa on. Jokaisessa kenopelissä on määritelty voittoluokat, jotka jakautuvat aina sen mukaan, kuinka monta numeroa pelaaja on kierroksella valinnut. Kertoimet ovat kiinteitä, eivätkä ne muutu samalla tavalla kuin esimerkiksi lotoissa. Tämä auttaa pelaajaa suunnittelemaan pelaamista paremmin, sillä mahdolliset voittosummat ja todennäköisyydet on helpompi laskea.
Voittoluokat tulee aina tarkistaa kunkin pelin säännöistä, sillä niitä saattaa olla enemmän tai vähemmän riippuen aina pelistä. Esimerkiksi Veikkauksen kenossa voittoluokkia on yhteensä yhdeksän ja kertoimet vaihtelevat niiden välillä todella paljon.
Miten voitot voi laskea kenossa?
Pelaaja voi laskea itse, kuinka paljon hänen rivinsä on voittanut rahaa, mikäli oikeita numeroita on osunut riittävän monta omalle riville. Oikean kertoimen voi tarkistaa voittotaulukoista, joihin on yksilöity jokaisen kenotason kertoimet. Pelaajan pitää vain tarkistaa se, mihin kenotasolle hänen rivinsä kuuluu ja sen jälkeen oikea kerroin on helposti nähtävissä.
Kun oikea kerroin on tiedossa, sen jälkeen pelaajan tarvitsee vain kertoa kerroin rivin panoksella ja lopputuloksena on voittosumma. Kenopeleissä saattaa olla myös lisäkertoimia, jotka avataan joko maksamalla ylimääräinen panos tai sitten pelin sisällä on erilaisia lisäpelejä korotetuilla kertoimilla varustettuna.
Vaikka kenopelejä on erilaisia, niissä kaikissa on käytössä voittoluokat tai vähintääkin kiinteät kertoimet. Kun yhtä kenoa on oppinut pelaamaan, on helppoa siirtyä myös muiden versioiden pariin. Keno on hyvä vaihtoehto lotolle, sillä pelaaminen on suhteellisen samanlaista, mutta pelejä on tarjolla huomattavasti enemmän.
Keno voittoluokat – kenotasot esittelyssä
Kun puhutaan kenosta, kuulee usein termin kenotaso. Mitä sillä itse asiassa tarkoitetaan? Kyseessä on siis viittaus siihen, kuinka monta numeroa pelaaja on valinnut rivilleen. Veikkauksen kenossa on yhteensä yhdeksän voittoluokkaa, jotka on numeroitu 2–10 välille. Mikäli pelaaja valitsee kunkkunumeron, silloin voittoluokkia on yksi lisää.
Numero ilmoittaa sen, kuinka monta numeroa rivillä on. Esimerkiksi kenotaso 5 tarkoittaa sitä, että riville on valittu 5 numeroa. Suurin kenotaso Veikkauksen tapauksessa on kenotaso 11, joka sisältää samalla suurimmat kertoimet. Jos siis haluat voittaa mahdollisimman paljon rahaa, valitse riville mahdollisimman monta numeroa.
Tästä listasta voit nähdä Veikkauksen kenotaso 10 kaikki kertoimet:
10 oikein: 200 000
9 oikein: 5000
8 oikein: 200
7 oikein: 20
6 oikein: 4
5 oikein: 1
Kuten taulukosta on nähtävissä, pelaajalla tulee olla vähintään 5 numeroa oikeiden, jotta hän voittaa oman panoksen takaisin. Kertoimet alkavat kuitenkin nousta nopeasti, mitä enemmän oikeita numeroita on rivillä.
Keno voittoluokat – todennäköisyydet
Todennäköisyydet kiinnostavat varmasti kaikki pelaajia. Ne nimittäin antavat hyvän kuvan siitä, mikä on pelaajan mahdollisuus voittaa rahaa kenosta. Kenossa todennäköisyydet vaihtelevat paljon, koska erilaisia kenotasoja on niin paljon. Lisäksi jokaisessa kenoversioissa todennäköisyydet ovat erilaiset, jolloin vertailua eri pelien kanssa on syytä tehdä.
Pieniä voittoja on tietysti mahdollista voittaa huomattavasti todennäköisemmin kuin suuria. Se avaakin pelaajalle paljon mahdollisuuksia pelaamisen suhteen. Säätelemällä panosta ja kenotasoa optimaalisella tavalla voi pelaamista tehdä mielekkäämpää. Lisäksi keno mahdollistaa pelaamisen erilaisilla tyyleillä, jolloin pelaajan on mahdollista koittaa voittaa suuria potteja alemmilla tasoilla korottamalla panosta.
Tästä listasta voit nähdä korkeimman Veikkauksen kenotason todennäköisyydet:
- 10 oikein: 1 : 2 147 180,7
- 9 oikein: 1 : 47 238,0
- 8 oikein: 1 : 2 570,8
- 7 oikein: 1 : 261,1
- 6 oikein: 1 : 44,4
- 5 oikein: 1 : 12,1
Keno voittoluokat – palautusprosentit
Jokaisessa voittoluokassa on lähes sama palautusprosentti, joten kenotason valinnalla ei ole suurta merkitystä voittojen kannalta. Pitkässä juoksussa keno palauttaa saman verran rahaa kiertoon. Veikkauksen kenon palautusprosentit liikkuvat kussakin voittoluokassa noin 55 prosentin paikkeilla. Se on kovin pieni palautus, jos sitä vertaa esimerkiksi kolikkopeleihin, joissa palautukset ovat lähes aina reilusti yli 90 prosentin.
Kenon viehätys perustuu kuitenkin siihen, että jo pienillä panoksilla voi päästä suuriin kertoimiin kiinni. Tämä onkin yksi pääsyy siihen, miksi peli on niin suosittu pelaajien keskuudessa. Jos siis haluat koittaa voittaa paljon rahaa pienellä panoksella, silloin kannattaa valita kenotaso 10 ja luottaa onnen voimaan.
Keno voittoluokat eri peleissä
Koska kenoa voi pelata esimerkiksi livekasinolla, silloin voittoluokat ja varsinkin niiden kertoimet ovat täysin erilaiset kuin kotimaisessa kenossa. On kuitenkin hyvin yleistä, että kenossa käytetään noin 10 eri keno voittoluokkaa. Näin pelaaminen on hyvin samanlaista, eikä uuden version opetteluun mene kauaa aikaan.
Voittoluokat jakautuvat siten, että suurimmilla kenotasoilla voittaminen on aina vaikeampaa. Tämä on usein asianlaita silloinkin, vaikka alimman voiton kerroin olisi vain 1,00. Vaikka suuremmilla tasoilla oman panoksen voittaminen on hankalampaa, palautusprosenttia nostaa korkeamman kenotason suuremmat voitot.
Koska voittoluokkien kertoimet vaihtelevat paljon eri kenopeleissä, vertailua on aina syytä tehdä. Varsinkin palautusprosentti on hyvä tarkistaa, sillä korkeampi palautus on aina parempi pelaajan kannalta. Koska Veikkauksen palautus kenossa on varsin alhainen, pelaajan kannalta parempia vaihtoehtoja on suhteellisen helppo löytää.